talousnavigointi

Talousarvio on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Heikoimmat lenkit ovat puolestaan niitä kompastuskiviä, joita ei ole otettu huomioon tai edes tunnistettu. Mutta entäpä, jos pelottavat kompastuskivet olisivatkin kohtia, joilla teet talousarviostasi entistä vahvemman?

Talousnavigoinnin avulla etsimme yhdessä tulevan talousarviosi kompastuskivet, syvennymme niihin ja käännämme ne lopulta askelmerkeiksi, joita seuraamalla talousarvio ei ole vain paperi vaan helposti ymmärrettävä kartasto – sellainen, joka paitsi viitoittaa organisaation tien haluttuun suuntaan, ohjaa myös onnistuneesti perille.

NELJÄ PORRASTA KOHTI TALOUDELLISTA ELINVOIMAA

Avaintavoitteista ei ole päivittäisessä toiminnassa juuri apua, jos ne ovat vain nettisivuille ladattuja dokumentteja.

Mutta miten talousarvioon kirjatut tavoitteet tukisivat aidosti päivittäistä tekemistä ja toimisivat tukevina askelmerkkeinä? 

Talousnavigointi-palvelun avulla saat pontevan lähtölaukauksen talousarvion valmistelulle ja rakennat näin tavoitteellisen talousarvion, joka ohjaa arjen tekemistä.

Kun talousarvion laadintaan ja sen tavoitteiden määrittelyyn osallistuu riittävä määrä avainhenkilöitä – virkamiehiä, poliittista johtoa ja kuntalaisiakin – muotoutuu talousarviosta ohjenuora, joka sitouttaa koko organisaation konkreettisiin, helposti mitattaviin toimenpiteisiin. 



Työ perustuu neljään portaaseen:

1) SUUNTAVIIVAT

Suunnittelu.png

 


Prosessin ensimmäisessä vaiheessa käymme yhdessä läpi olemassa olevat arvonne ja strategiset tavoitteenne, jotka toimivat valmisteltavan talousarvioesityksen suuntaviivoina. Pureudumme myös reunaehtoihin ja muihin ajatuksiinne tulevasta talousarviosta.

2) KEHITTÄMISEN VAATIMUKSET JA NIIDEN TÄRKEYSJÄRJESTYS

Henkilosto.png


Seuraavassa vaiheessa pureudumme tarkemmin organisaation lähtötilanteeseen ja tarpeisiin. Kysymme asukkailta, mitä mieltä he ovat ja miten he asiat näkevät? Mietimme, minkälaiseen tekemiseen voimavarat olisi viisasta kohdistaa. Samalla kannustamme myös aktiivisesti uusien ratkaisuehdotusten esille tuomiseen. Työkaluna hyödynnämme luottamuksellista kyselyä, jonka avulla selvitämme ajankohtaiset ajatukset ja tulevaisuuden vaatimukset.

”Kuntien potentiaali ei löydy tasetta tutkimalla” -blogiteksti


3 ) KIDE-TYÖPAJASSA MAHDOLLISUUDET IDEOISTA TOTEUTUKSEEN

Kiteytys.png

Kyselyn tulosten pohjalta rakennamme räätälöidyn dynaamisen työpajan, jossa yhteisesti työskennellen etsimme ja käännämme talousarvionne kompastuskivet. Näin pääsemään käsiksi toimenpiteisiin, joihin tulevaisuudessa kannattaa panostaa ja löydämme keinot, joilla esteet voi sujuvasti ylittää. 

Muotoilemme lopuksi talousarvion avaintavoitteet, joita jokaisen on helppo seurata ja joihin on motivoivaa sitoutua.

Tutustu myös työpajapäivän esimerkkiohjelmaan! 

4) TAVOITTEET OSAKSI ARKEA

Tyopaja.png

Viimeinen askel on talousarviotavoitteiden arkeen vieminen. Siinä voimme auttaa opettamalla ja kouluttamalla.




TALOUSNAVIGOINTIA HYÖDYNTÄMÄLLÄ

  • Saat asukkailta totuudenmukaiset mielipiteet kuntasi ajankohtaisista tulevaisuuden näkymistä ja kehittämisen tarpeista. Samalla myös järjestät tilaisuuden osallistua talousarvion suunnitteluun ja palvelujen kehittämiseen yhdessä kuntalaisten kanssa.

  • Ohjaat arjen toimintaa ja organisaation strategian todeksi elämistä selkeästi sanoitettujen ja helposti ymmärrettävien avointavoitteiden pohjalta.

  • Teet läpinäkyväksi konkreettiset toimenpiteet, joita seuraamalla etenet oikeaan suuntaan ja pääset perille. Voit helpommin jakaa voimavaroja juuri niille yhdessä mietityille tärkeille kehittämiskohteille, jotka vievät organisaatiotasi kohti elinvoimaa ja taloudellista menestystä.

 

TALOUSNAVIGOINNIN VETÄJÄ

Kirsi-Elina Kettunen on KTM ja talousalan konsultti ja kouluttaja, joka ajattelee, että organisaatioiden joskus hankalatkin taloussolmut eivät aukea pelkällä matematiikalla vaan avoimesti keskustellen ja yhdessä oikeanlaisia ratkaisuja pohtien. 

”Hetkellinen kovuus ei ole pitkällä tähtäimellä tuloksellisin tapa toimia.”

Lue lisää Kirsi-Elinasta

mustavalkoinen huivi kaulassa seisoen.jpg

PALAUTETTA KIRSI-ELINAN KANSSA TYÖSKENTELYSTÄ

”Kirsi-Elinan työskentelyote perustuu kumppaniajatteluun. Aidosti koin, että olimme samassa veneessä ja teimme hanketta yhdessä. Kirsi-Elinalle on tärkeää, että se suunnitelma, jonka olemme yhdessä tehneet, menee eteenpäin, ja hän on siihen aidosti sitoutunut.”

Satu Lehtinen
Kiinteistöjohtaja, ASPA-säätiö

Katso koko asiakaspalaute tästä





RÄÄTÄLÖIDÄÄNKÖ SINUN TARPEISIISI SOPIVA TALOUSNAVIGOINTI?

Talousnavigointi on innostava ja motivoiva tapa aloittaa talouden uusi vuosineljännes. Kysy lisää organisaatiosi lähtötilanteeseen sopivasta kokonaisuudesta jo tänään! 

TYÖPAJAN ESIMERKKIOHJELMA

Jokainen Talousnavigointiin kuuluva työpaja räätälöidään organisaation tarpeita ja lähtötilannetta vastaavaksi. Päivä voi näyttää esimerkiksi tältä.

KLO 8.00
AAMUKAHVIT

KLO 8.45.
JOHDANTO PÄIVÄN TEEMAAN
KIRSI-ELINA KETTUNEN
Työpajan aluksi uppoudumme riskienhallintaan. Mitä riskienhallinta on? Miksi riskienhallinta on talousarvion näkökulmasta tärkeää? Miten tunnistat merkittävät riskit? Entä miten käännät kompastuskivet tavoitteellisiksi toimenpiteiksi?

KLO 10.15
PIENRYHMÄTYÖSKENTELY
Seuraavaksi pureudumme pienryhmissä talousarvionne kompastuskiviin: tunnistamme merkittävimmät riskit, priorisoimme ne ja löydämme keinot hallita niitä.

KLO 11.30
LOUNAS

KLO 12.30
PIENRYHMÄTYÖSKENTELY JATKUU
Iltapäivällä vaihdamme näkökulmaa: miltä riskit näyttävät henkilöstöjohtamisen, taloudenhoidon, tietohallinnon, sopimushallinnan tai kiinteistöhallinnan näkökulmasta? Lopuksi tarkastelemme lautakuntatason ja keskushallintotason näkökulmia riskeihin ja niiden hallintaan.

KLO 13.45
ILTAPÄIVÄKAHVI

KLO 14
PÄIVÄN YHTEENVETO JA TOIMENPITEET
Lopuksi koostamme yhteen havainnot, jotka pienryhmätyöskentelyn aikana on tehty. Mitkä ovat merkittävimmät riskit? Miten niitä hallitaan teema- tai keskuskohtaisesti? Minkälaisia ovat ne toimenpiteet, joita jatkossa tarvitaan ja miten niiden toteutumista seurataan?

KLO 16
TYÖPAJA PÄÄTTYY
Työpajan tuloksena syntyy keskuskohtainen arvio sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tuloksellisuudesta. Kaupunginhallitus saa samalla materiaalia, jonka avulla se voi totuudenmukaisesti raportoida tilannekuvan koko kaupungin merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä niistä toimenpiteistä, joihin havaittujen puutteiden korjaamiseksi ryhdytään. 

 

 Tehdään yhdessä töitä